Barbarossa WI: Could Germany invade (more) through Finland?

It was the best hope but. even if the Soviet Union fell Finland would have to live with some kind of Russia in the future and taking Leningrad will have consequences

I think this is the gist of how Mannerheim is quoted as saying to the Minister of Defence, Rudolf Walden (in Walden's biography) in the fall of 1941 - "the Russians will never forget it if we now attack Leningrad" (he probably called it "Petrograd" or some version thereof, though, out of habit). Given how the siege is remembered IOTL, Russians would indeed remember the Finnish attack far into the future - as long as there are Russians in the future of the alternate timeline, of course.
 

Deleted member 1487

I think this is the gist of how Mannerheim is quoted as saying to the Minister of Defence, Rudolf Walden (in Walden's biography) in the fall of 1941 - "the Russians will never forget it if we now attack Leningrad" (he probably called it "Petrograd" or some version thereof, though, out of habit). Given how the siege is remembered IOTL, Russians would indeed remember the Finnish attack far into the future - as long as there are Russians in the future of the alternate timeline, of course.
What about pressing harder to cut the Murmansk RR?
 
My impression was that the Finns reluctance to advance too far resulted in an appreciably looser investment of Leningrad, which allowed in a trickle of supplies. If they really starve out Leningrad in the winter of 41, the Axis could presumably deploy its forces more efficiently for the 42 campaign. Remember, the Germans got within 200 meters of the Volga at Stalingrad, with their last attack being spearheaded by eight battalions of combat engineers. One more infantry division there could significantly change the shape of the campaign.
 
What about pressing harder to cut the Murmansk RR?
Petsamo to Murmansk is a no-go, no roads and sea is in the hads of Allied navies. If Germans wish to cut the RR they could make the Rovaniemi-Salla-Kandalaksha as their main push, but Finnish railroad extends to Rovaniemi from there its a one single lane dirt road all the way to Kandalaksha in OTL just moving 169. ID and SS-Nord was complete nightmare and supplying anything more than that is just not doable. Further south Germans and Finns spent 2 years building a 178 km narrow span railroad to support single division in Uhtua.
 
Some quotations from Mannerheim's memoires translated into Finnish by myself.
Mannerheim said:
”Kannaksen taistelujen raivotessa kuumimmillaan sain kenraalisotamarsalkka Keitelilta, Saksan sotavoimien yleisesikunnan päälliköltä kirjeen, jossa hän ehdotti, että Suomen armeija hyökkäisi Pietaria vastaan pohjoisesta käsin samanaikaisesti, kun saksalaiset aloittaisivat hyökkäyksen etelästä, ja että Laatokan itäpuolella suoritettava offensiivi ulotettaisiin Syvärin toiselle puolen, tarkoituksena saavuttaa yhteys Tihvinän suunnalla taisteleviin saksalaisiin. Tähän ehdotukseen sisältyi myös esitys, että jokin voimakas liikkuva osasto jätettäisiin varmistamaan Laatokan kaakkoispuolta.

Tasavallan presidentin saavuttua pyynnöstäni päämajaan esitin hänelle Saksan sodanjohdon vetoomuksen, toistaen ottaneeni vastaan ylipäällikkyyden sillä nimenomaisella ehdolla, että hyökkäykseen Pietaria vastaan ei ryhdyttäisi. Huomautin myös, että käsitykseni mukaan oli tuskin maan etujen mukaista ylittää Syväri.

Presidentti Ryti yhtyi esittämiini näkökantoihin, ja 28. elokuuta lähetin kenraalisotamarsalkka Keitelille kieltävän vastauksen. Saksalaiset tyytyivätkin tähän ilmoitukseen, mitä tuli sotaretken ulottamiseen Syvärin yli, mutta pitivät sitä itsepintaisemmin kiinni ehdotuksestaan, että osallistuisimme Pietaria vastaan tehtävään hyökkäykseen. Koska en voinut lähteä päämajasta alistaakseni tämän kysymyksen presidentin harkittavaksi, minun oli pakko pyytää häntä uudelleen käymään luonani. Keskustelujen tuloksena oli tälläkin kertaa epäävä kirjelmä, päivätty 31. elokuuta. --

Tällä keinoin ei Pietaria vastaan suunniteltu hyökkäys kuitenkaan ollut joutunut pois päiväjärjestyksestä. Muutamaa päivää myöhemmin, 4. syyskuuta, saapui luokseni Saksan sotavoimien päämajasta sotamarsalkka Keitelin lähin mies jalkaväenkenraaliJodl, jolle oli annettu tehtäväksi saada minut vakuuttumaan siitä, että Suomen oli välttämätöntä osallistua tähän yritykseen. Pysyin kiinteästi kannallani, ja kenraali Jodl, jolle ilmeisesti oli annettu tiukat ohjeet, puuskahti lopulta sanomaan:

- Mutta tehkää nyt sentään edes jotain osoittaaksenne hyvää tahtoa!

Jotteivät suhteemme saksalaisiin olisi jännittyneet entisestään ja jotta olisi mikäli mahdollista saatu aikaan myönteinen ratkaisu neuvotteluissa, joita parhaillaan käytiin 15 000 viljatonnin toimittamiseksi Saksasta Suomeen, suostuin vastenmielisesti ottamaan harkittavaksi hyökkäyksen ulottamisen oikean siipemme edessä olevalle Mustallepurolle. Tämäkään suunnitelma ei joutunut toteutettavaksi.

Long story much shorter: Keitel and Jodl demanded the Finns attack St. Petersburg which they had no intention of doing and committed to a series of light manouvers to give on the appearance of doing something. I concede it might well look like they were doing poorly planned and executed assaults from the other side, but at least according to Mannerheim himself, the plan was never to actually press to a real attack.

But there's political reasons according to Wolf Halsti.

Wolf Halsti said:
”Ja elleivät suomalaiset johtajat olisi olleet niin lujasti selvillä siitä, että naapurisuhteiden tähden Leningradia ei saa Suomen alueelta käsin uhata, että he saksalaisten rinnallakin ollessaan estivät kaikki hyökkäykset, venäläiset olisivat vuonna 1941 todella saattaneet menettää tämän kaupunkinsa oman aikaisemman politiikkansa seurauksena. Vain se seikka, että suomalaiset kaikesta huolimatta pitivät päänsä kylmänä ja asettivat politiikan, vieläpä tulevaisuuden politiikan, strategian vaatimusten edelle, kieltäytyen kaikista sotatoimista Leningradia vastaan, esti kaupungin joutumasta ankaran hyökkäyksen kohteeksi pohjoisestakin sillä hetkellä, jolloin sen kohtalo oli hiuskarvan varassa saksalaisten kolkuttaessa sen eteläisiä portteja.”

”Tulevaisuuden naapuruussuhteita silmälläpitäen oli nyt tarkoituksena osoittaa, että tämä epäluuloisuus oli aiheeton, jopa siinä pahimmassa tapauksessakin, että kolmas osapuoli oli pesiytynyt Suomeen Neuvostoliitolle vihamielisessä tarkoituksessa. Tämäkin ajatus oli johdonmukainen ja loppuun saakka ajateltu. Sotilaalliselta kannalta katsoen se sensijaan oli vastoin logiikan sääntöjä. Leningradin kukistaminen oli sekä sodan kulkua ja edelleen kehittämistä että sen lopputulosta ajatellen ensiarvoisen tärkeä asia, johon kaikin sotilaallisin keinoin oli pyrittävä. Teoreettisesti ajatellen sisältyi tehtyyn päätökseen sellainen vaara, että suomalaisten pysähtyminen omassa suunnassaan tekisi Neuvostoliiton sotilasjohdolle mahdolliseksi keskittää voimansa toisesta suunnasta tulevia saksalaisia joukkoja vastaan, ja että saksalaisten hyökkäys tämän johdosta tyrehtyisi. Tästä taas seuraisi, että joukot, jotka olisi tarvittu muualla, jäisivät sidotuiksi Leningradin suuntaan ja hyökkäyksen kehittäminen vaikeutuisi.”

”Kuten ylipäällikön sotasuunnitelmia selostettaessa on teoksen alussa todettu, olivat valtakunnan hallitus ja hän itse yksimielisiä siitä, että suomalaiset joukot eivät osallistuisi Leningradin mahdolliseen valtaukseen. Ne eivät liioin antaisi muidenkaan käyttää Karjalan kannaksen alueita sellaiseen tarkoitukseen.”

There's also this gem from Tuomo Polvinen's book.
Tuomo Polvinen said:
”Leningradia kohti hyökkäävä saksalainen armeijaryhmä saavutti Viron itärajalla sijaitsevan Narvan kaupungin heinäkuun 19. päivänä ja eristi siten Virossa puolustautuvat venäläiset joukot Leningradista. Vain hajanaisia osia pääsi vesitse pois saartorenkaasta. Ilmajärven seudulla käydyssä suuressa tuhoamistaistelussa saksalaiset löivät kolmen venäläisen armeijan joukot. Tuhon välttäneistä vetäytyi osa kaakkoon Moskovan suuntaan ja osa koilliseen, Leningradin alueelle. Syyskuun 8. päivänä - siis melkeinpä täsmälleen silloin kun suomalaiset pysäyttivät oman etenemisensä -saksalaisten ensimmäinen hyökkäyskiila saavutti Laatokan lounaiskolkan ja katkaisi Leningradin maayhteydet muuhun Venäjään. Sen jälkeen saksalaiset ryhtyivät laajentamaan menestystään Leningradin suuntaan ja yrittämään läpimurtoa kaupungin itäpuolitse saadakseen yhteyden suomalaisiin. Tulokset rajoittuivat paikallisiin menestyksiin. Saksalaiset joukot olivat väsyneitä pitkästä etenemisestään, taisteluvahvuudet olivat suuresti supistuneet, huoltokin oli hankalaa eikä linnoitustykistöä ollut paikalla murtamassa venäläisten asemia. Joka tapauksessa saksalaiset kuitenkin painostivat venäläisiä syys- ja lokakuun ajan, kunnes ensin lieju ja sitten pakkanen tekivät lopun heidän yrityksistään. Leningradin puolustajien oli ponnistettava kaikki voimansa säilyttääkseen asemat kaupungin edustalla.

Tätä taustaa vasten on tarkasteltava, mitä sotilaallisia mahdollisuuksia suomalaisilla oli jatkaa hyökkäystään. --

Suomalaisilla oli omasta takaa niin runsaasti käytettävissä kenttätykistöä, kevyttä ja raskasta, että se hyvin olisi riittänyt aikaansaamaan suppealla alueella ensimmäisen suuruusluokan tulenkeskityksen. Samoin heillä oli vapaasti käytettävissään täysin riittävä määrä jalkaväkeä syöttämään hyökkäystä eteenpäin. Pelkästään Kannaksen rintaman takana oli vapaana nelisen divisioonaa. Etulinjan divisioonien kaistoja olisi vaaratta voinut levittää siten, että vielä olisi ollut saatavissa kaksi divisioonaa lisää. Mikäli vahvennuksia vielä olisi tarvittu, olisi niitä saatu Laatokan Karjalasta, jos päähuomio olisi kiinnitetty Leningradin suuntaan eikä ajateltu hyökkäyksen jatkamista Laatokan itäpuolitse tai Petroskoin suuntaan ennen kuin Kannaksen operaatio oli päättynyt. Käytännöllisesti katsoen koko keski- ja ylijohdon tykistö olisi voitu irrottaa murtamaan Leningradin pohjoisrintamaa.


Hyökkäys olisi voitu keskittää ahtaalle alueelle. Lyhin tie Rajajoelta Leningradiin olisi ehkä tullut hyvinkin vaikeaksi, sillä se oli tiettävästi vahvimmin linnoitettu ja miehitetty. Mutta hyökkäystä ei olisikaan pitänyt sijoittaa sinne, vaan ehkä Lempaalanjärven kummallekin puolelle. Sisäänmurto olisi myös voitu suorittaa niin kapealla alueella, että korkeimman luokan tulentiheys oli taattu, ja hyökkäystä olisi voitu viedä eteenpäin kapeana kiilana, koska etäisyys Nevan niskan saksalaisiin joukkoihin oli lyhyt.

Hyökkäys olisi alusta alkaen voitu saattaa sopusointuun saksalaisten toiminnan kanssa. Ensimmäinen operatiivinen päämäärä oli tällöin ollut Leningradin eristäminen Laatokasta, toinen saartorenkaan supistaminen.

Voitaneen pitää sangen varmana, että sisäänmurto olisi onnistunut, kun vastassa olivat Karjalan kannaksen taisteluissa sekaisin menneet ja raskaita tappioita kärsineet venäläiset joukot. Silloin kun hyökkäys keskeytyi, oli etulinjassa suomalaisten tiellä harva, suin päin miehitetty ja vaillinaisesti johdettu puolustajien tukikohtien ketju. Edellä esitetty tarkastelu osoittanee, että hyökkäystä olisi myös voitu kehittää. Venäläiset joukot joutuivat äärimmäisen kovalle koetukselle jo taistellessaan väsyneitä ja huonosti huollettuja saksalaisia joukkoja vastaan, joten ne tuskin olisivat kestäneet sitä lisäpainetta, minkä Suomen armeijan päävoimien hyökkäys ahtaalla alueella olisi tuottanut. Vaikeampaa sensijaan on arvioida kuinka paljon aikaa sellainen kaksoishyökkäys etelästä ja pohjoisesta olisi vienyt. Vähintään siihen ehkä olisi mennyt pari viikkoa. Siinä ajassa olisi saartorengasta luultavasti voitu kiristää niin, että saksalaisten pohjoisryhmän päävoimat olisi voitu irrottaa uusiin tehtäviin.

Jos tämä harkintaan ja laskemiseen perustuva näkemys on osapuilleen oikea, niin voidaan sanoa, että Suomen hallitus ja ylipäällikkö tekivät venäläisille korvaamattoman sotilaallisen palveluksen keskeyttäessään hyökkäyksensä poliittisista syistä. Saksalaisten pohjoisen armeijaryhmän vapautuminen uusiin tehtäviin syyskuun kuluessa ja sen huollon siirtyminen kulkemaan vesitse Leningradin kautta olisi kokonaan mullistanut yleisen sotilaallisen tilanteen. Jälkeenpäin on mahdoton sanoa, mihin se olisi johtanut, mutta joka tapauksessa olisi Moskovan edustalla näyttänyt kokonaan toisenlaiselta, jos pohjoinen armeijaryhmä olisi painostanut luoteesta muiden lisäksi.”

The Finnish leadership gave firm commands that the city was not to be threatened, and were basically hoping that by taking the route that they did, the soviets would understand they were banking on future good relations rather than actually -winning the war-. They apparently had the way and the means to dislodge the defenses the soviets had placed, with enough light and heavy artillery that could've been detached from nearby fronts where they weren't needed, and in excess of four full strength divisions ready for the attack. The author also references the claim of "eight" soviet divisions on the defensive being understrength and lacking in resources with the threat of the fortifications being deemed "negligible" to the Finnish troops.

Basically... from the Finnish point of view they had the means and even reasons to push forwards from a military perspective, but banked their hopes on the soviets understanding this and elected not to press when they had the advantage in hopes of a negotiated peace and soviet goodwill.

EDIT:
The idea of attacking Murmansk railway was considered, but was considered infeasible as after bombing it the soviets would just rebuild it ASAP and the terrain was too rough for a strong enough offensive to push back the soviets permanently.
 
Top